Urhea -toiminta Vantaalla

4.9.2025

Vantaan kaupungin yläasteen kouluissa opiskelevat juniorit voivat hakea mukaan Urhea -toimintaan, jota koordinoi Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. Urhea -toiminnassa nuoret voivat yhdistää harjoittelun ja koulunkäynnin osallistumalla fysiikka- tai lajiharjoituksiin tiistaisin klo 7.30-8.30 sekä keskiviikkoisin klo 15-16.30. Lisäksi toimintaan osallistuvat saavat valinnaisaineeksi luettavan Kasva urheilijaksi -kurssin kouluopetuksen yhteydessä. 

Vantaalla Urhea -toimintaan otetaan mukaan kaikki toiminnasta kiinnostuneet ilman erillisiä pääsykokeita. Toimintaan voi hakea mukaan kuudennen luokan aikana, yleensä haku on alkuvuodesta tammi-helmikuun vaihteessa. 6.luokkalaisille (2013 syntyneille) tulee asiasta tiedotteet Wilmaan joulukuussa sekä tammikuussa. Toimintaan voi päästä mukaan myös kesken kauden, mikäli keväällä ei muistanut ilmoittautua. Toiminta on koko yläkoulun kestävä. Vuonna 2012 syntyneet voivat tiedustella jälki-ilmoittautumista Vantaan Urhea-koordinaattoreilta 11.8.2025 alkaen.

VanLe ei tällä hetkellä järjestä erillisiä oman lajin Urhea -harjoituksia, mutta VanLen juniorit voivat osallistua fysiikkapainoitteisiin treeneihin, joita vetää lentopallotaustan omaava, 10-kertainen beachvolleyn Suomen mestari Jyrki Nurminen. Jyrkin harjoituksissa saa varmasti tukea lentopallon harrastamiseenkin. Lajiharjoittelun osalta seura tukee omaehtoista harjoittelua, ja mikäli lentopallon harrastajia tulee mukaan toimintaan, tarkastellaan mahdollisuudet järjestää ohjattuja harjoituksia.

Lue lisää Urhea -toiminnasta  sekä löydät yhteystiedot Urhea-toiminnan koordinaattoreille Vantaan kaupungin sivustolla: 

https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/palvelu/urhea-toiminta

https://urhea.fi/urheilu-ja-opiskelu/ylakoulut/kaupungit/vantaa/haku-vantaan-ylakouluihin/