B1-pojat selviytyivät SM-välieriin, B2 palasi voittokantaan

8.2.2020

B-poikien ykkösjoukkue selviytyi SM-välieriin voittamalla Haminassa pelatun D-poolin turnauksen.
B-poikien ykkösjoukkue selviytyi SM-välieriin voittamalla Haminassa pelatun D-poolin turnauksen.

B-poikien sarjassa pelattiin lauantaina viides ja viimeinen poolikierros. VanLen ykkösjoukkue hankki SM-välieräpaikan voittamalla Haminassa käydyssä D-poolin turnauksessa kaikki ottelunsa 2-0. Kakkosjoukkuekin pääsi pitkästä aikaa juhlimaan otteluvoittoa F-poolin turnauksessa Lempäälässä.

VanLe B1 kokeili lauantain turnauksessa ensimmäistä kertaa kahden liberon systeemiä, jossa Kaapro oli vastaanottavana liberona kentällä aina vastustajan syöttäessä, kun taas Santeri puolusti vastustajan hyökkäyksiä peliin oman joukkueen ollessa syöttövuorossa. Molemmat onnistuivat tehtävissään mainiosti ja pääsivät käyttämään omia vahvuuksiaan. Yleispelaajina uurastivat tutusti Markus ja Nuutti, hakkurina palloja kenttään takoi Toivo ja keskellä torjuntapeliä johtivat Joona ja Miro. Passeja tälle viisikolle jakeli Samuel.

Avausottelun vastustaja Haminan Arsi oli kauden aiemmissa turnauksissa onnistuttu voittamaan kahdesti, mutta joukkue kärsi tuolloin avainpelaajien poissaoloista. Nyt parhaalla kokoonpanollaan pelannut Arsi tiedettiin kotikentällään vaaralliseksi vastustajaksi. Lisäksi turnausten avausottelut olivat aiemmin kauden aikana olleet VanLen joukkuelle vaikeita, ja siksi nyt pyrittiin panostamaan alkulämmittelyyn aiempaa huolellisemmin. Tämä tuottikin tulosta, sillä ensimmäinen erä oli VanLen dominointia kaikilla osa-alueilla ja päättyi lukemin 25-11. Toiseen erään Arsi paransi peliään huomattavasti ja erä eteni puolelta toiselle heilahdellen 15-15-tilanteeseena asti. Lopussa Arsi kuitenkin sortui virheisiin ja VanLe kuittasi arvokkaan otteluvoiton 25-19-erävoitolla.

Toinen ottelu Rantaperkiön Iskun C-poikia vastaan käynnistyi takellellen. Oliko vatsa täynnä kuvainnollisesti hienon Arsi-voiton jälkeen vai konkreettisesti maistuvan kanapastalounaan jälkeen, joka tapauksessa taitava tamperelaisjoukkue siirtyi alussa 6-11-johtoon. Isku on hallinnut kuluvan kauden C-poikien SM-sarjaa ja on keväällä ykkössuosikki tuon sarjan Suomen mestariksi. Erän loppua kohden parin vuoden ikäero joukkueiden välillä alkoi kuitenkin näkyä hyökkäystehoissa. VanLe punnersi takaa ohi erävoittoon 25-21. Toisessa erässä VanLe ei enää päästänyt vastustajaa johtoon missään vaiheessa, mutta erän alkupuolella piste-ero ei kuitenkaan kasvanut kolmea pistettä suuremmaksi. Lukemista 13-11 VanLe nykäisi karkuun erävoittoon 25-16.

Toinen otteluvoitto varmisti samalla VanLelle paikan SM-välieriin 18 parhaan joukkueen joukkoon. Viimeisessä ottelussa oli vielä panoksena turnausvoitto ja sen mahdollisesti tuoma hieman helpompi välierälohko sekä valmentajan voitosta palkkioksi lupaamat munkit. Vastassa oli Liperi Volley, joka oli niinikään voittanut aiemmat ottelunsa, joskin VanLea niukemmin erin 2-1. Liperiläisten ykköspassari oli joutunut jäämään kotiin ja kun vielä hakkurikin sairastui kesken turnauksen, eivät vastustajan lähtökohdat otteluun olleet parhaat mahdolliset. VanLe jyräsikin vakuuttavaan voittoon molemmissa erissä lukemin 25-16. Kolmannen 2-0-voiton jälkeen olikin mukava suunnata puffetin kautta kotimatkalle. Liperi Volley ja Haminan Arsi ottivat kaksi muuta jaossa ollutta SM-välieräpaikkaa. Iskun C-pojat pelaavat loppukauden aikana B-poikien sijoista 19-31, ikäistensä joukossa toki varmasti mitalisijoista.

VanLen kakkosjoukkue matkusti Lempäälään tarkoituksenaan katkaista pitkäksi venähtänyt tappioputki huolimatta muutamasta loukkaantumisista johtuvasta poissaolosta. Kolmen joukkueen turnauksessa pelattiin kolme 25 pisteen erää per ottelu. Ensimmäinen ottelu Karkkilan Poikia vastaan oli tappiosta huolimatta lupauksia herättävä. Parhaalla kokoonpanollaan pelannut KaPo voitti 0-3, mutta erälukemat 19-25, 18-25, 22-25 antoivat uskoa seuraavaan otteluun. Siinä vastassa oli Lempo-Volleyn kakkosjoukkue. Ensimmäinen erä eteni VanLen komennossa alusta saakka aina 25-19-voittolukemiin asti. Toisen erän alussa voimasuhteet kuitenkin kääntyivät täydellisesti. Tappiolukemista 1-13 nouseminen olisi vaatinut melkoisen kirin, eikä sitä nähty vaan Lempo jyräsi erävoittoon 7-25. Kolmas erä eteni tasatahtiin lukemiin 20-19 asti. Loppuhetkillä VanLe oli terävämpi ja pääsi juhlimaan taatusti hyvältä maistuvaa voittoa luvuin 25-20.

B-poikien sarjassa on nyt normaalia pidempi tauko hiihtoloman myötä ja osittain myös sen takia, että tavallisesti maaliskuussa pelattu Etelä-Suomen aluemestaruus ratkottiin jo joulukuussa. Välieräkierros pelataan lauantaina 28.3. Tuolloin ratkeaa, mitkä 12 joukkuetta selviävät huhtikuussa pelattaavaan ikäluokan SM-lopputurnaukseen.