C-pojat SM C-pooliturnaus Karkkilassa

26.10.2019

Lauantaina 26.10. pelattiin 1. kierroksen SM C-pooliturnaus Karkkilassa.

VanLen ensimmäinen vastustaja oli isäntäjoukkue Karkkilan Pojat. Aiempaan tasonmittausturnauksen peliin verrattuna VanLe oli kehittynyt paljon, ja pojat pystyivät omalla hyvällä pelillään tekemään ottelusta ihan oikean pelin. Molemmissa erissä pelattiin noin 10-10 tilanteeseen hyvin tasaisesti, toisessa erässä jopa VanLen ollessa hieman edellä, mutta sitten KaPo sai vauhdin päälle ja vei ottelun lopulta 2-0.

Toinen peli oli Virtain Veikkoja vastaan. VanLen oma peli ei ollut yhtä hyvää kuin KaPoa vastaan, ja ViVe omalla tasaisella pelillään vei molemmat erät 25-18 ja ottelun siis 2-0.

Kolmantena vastustajana oli Kokkolan Tiikerit. Edelleen VanLe ei saanut omaa peliään kunnolla käyntiin. Ottelu oli kuitenkin tasainen, ja toisessa erässä VanLe oli jo pääsemässä niskan päälle, mutta sitten lopulta Tiikerit veivät senkin ja koko ottelun 2-0.

VanLelle siis kolme tappiota ja edessä putoaminen D2-pooliin.

Hyvää oli että oma peli oli kehittynyt, ja erityisesti KaPo pelissä oma vire ja peli oli hyvää vaikka isännät ottelun veivätkin.