B-pojilla vaikea välieräkierros

23.3.2019

B-poikien valtakunnallinen sarja jatkui hiihtolomien ja aluemestaruusturnausten aiheuttaman tauon jälkeen välierävaiheella. Sairastumiset nakersivat VanLen molempien joukkueiden kokoonpanoja eikä voittoja päästy juhlimaan.

VanLe Siniset olivat viimeisellä poolikierroksella taistelleet paikan SM-välierissä ja pääsivät kisaamaan paikasta 12 parhaan SM-lopputurnauksessa. Haastajan asemassa olleen joukkueen toiveet kokivat kovan kolauksen jo turnausta edeltävänä päivänä, kun varmistui, ettei Markus pysty osallistumaan Sastamalassa pelattuun turnaukseen. Miro siirrettiin Mustien joukkueesta Sinisten toiseksi keskipelaajaksi Kianin ohella. Näin Tykon rooli vaihtui keskeltä vastaanottokolmikkoon Nuutin ja Samun rinnalle. Passarina pelasi tuttuun tapaan Samuel ja hakkurina Toivo.

Turnauksessa Sinisten kaikki kolme ottelua noudattivat samaa kaavaa. Ensimmäisessä erässä vastustaja karkasi tavoittamattomaan johtoon jo ennen erän puoliväliä. Toiset erät olivat sitten tasaisempaa vääntöä loppuun asti, mutta päättyivät nekin niukkoihin tappioihin. Turnauksen muut kolme joukkuetta voittivat toisensa ristiin, joten lopputurnauspaikat jaettiin lopulta eräsuhteiden perusteella. Ennakkosuosikit Kempeleen Lentopallo 1 ja Vammalan Lentopallo 2 saavat alkaa varaamaan majoitusta Jyväskylästä lopputurnausviikonlopuksi, kun taas Puijo Wolley joutuu VanLe Sinisten tapaan tyytymään pelaamiseen sijoista 13-18 sarjan päätöskierroksella kolmen viikon kuluttua.

VanLe Mustat pelasi puolestaan oman välieräturnauksensa Loimaalla. Sinisten joukkueessa lainassa olleen Miron lisäksi poissa olivat myös Aaro, Elias ja Petteri sairastumisten tai loukkaantumisten takia. Matkaan pääsi lopulta seitsemän pelaajaa. Hakkuriosaston tyhjennyttyä päädyttiin pelaamaan kahden passarin taktiikalla Jooan ja Santerin hoitaessa vuorotellen etukenttäkierroksella hyökkäyshommia. Joona ja Kaapro olivat tutuilla paikoilla yleispelaajina, Jaakko ja Veeti keskellä sekä maajoukkueleiriltä palannut Manu liberopaidassa.

Viiden joukkueen turnauksessa pelattiin kahden erän otteluita, jolloin tasapelitkin olivat mahdollisia. Haminan Arsia vastaan erävoitot menivätkin jakoon Mustien ratkaistua avauserän Kaapron syöttöputken siivittämänä. Muissakin otteluissa Karkkilan Poikia, Raision Loimua ja Loimaan Jankkoa vastaan Mustat taistelivat tasapäisesti etukäteissuosikkeja vastaan, mutta enempää erävoittoja ei tilille kertynyt. Pienestä se silti oli kiinni, sillä seitsemästä tappioerästä peräti neljä päättyi pienimmällä mahdollisella eli kahden pisteen erolla. Turnauksen lopulta puhtaalla pelillä voittanutta Loimua vastaan pelattiin turnauksen paras peli, josta kertovat niukat tappioluvut 23-25, 28-30. Toisessa erässä päästiin jo kaksi kertaa syöttämään eräpalloakin, mutta viimeinen pinna jäi tällä kertaa ottamatta.