B-pojille kotiturnauksesta kaksoisvoitto

2.12.2018

VanLe Siniset otti turnausvoiton puhtaalla pelillä.
VanLe Siniset otti turnausvoiton puhtaalla pelillä.

VanLe järjesti sunnuntaina B-poikien F-poolin turnauksen Varialla, jonne VanLen omien joukkueiden Mustien ja Sinisten vieraaksi saapui Ylöjärven Ryhti. Isäntäjoukkueita ei voi kehua vieraanvaraisuudesta, sillä vierailijat lähetettiin paluumatkalle ilman erävoittoja. Keskinäisessä ottelussa Siniset oli vahvempi ja kuittasi turnausvoiton nimiinsä puhtaalla pelillä.

VanLen joukkueiden välisessä kohtaamisessa Siniset hallitsi ensimmäistä erää alusta alkaen, mutta piste-ero ei missään vaiheessa venynyt kovin suureksi. Sinisten erävoitto kirjattiin pistein 25-20. Toisessa erässä Mustat haastoi entistäkin tiukemmin ja johti erää aivan loppuhetkille asti, kunnes Siniset käänsi toisenkin erän edukseen 25-21. Kolmannessa erässä kaksi niukkaa erätappiota painoi jo Mustien otteissa, ja Siniset lasketteli selvään 25-12-erävoittoon. Toivo kirjautti Sinisten joukkueessa komean 21 pisteen saaliin. Mustien tehomies pisteiden valossa oli Markus 8 pisteellään.

Siniset jatkoi vahvaa menoaan myös Ylöjärven Ryhtiä vastaan. Ensimmäisen erän alun runsas syöttövirheiden määrä piti ottelun hetken aikaa tasaisena, mutta sitten Siniset karkasi omille teilleen ja kuittasi kolme selkeää erävoittoa 25-10, 25-14 ja 25-9. Normaalisti passarina pelaava Samuel pääsi pitkästä aikaa lyöntihommiin ja takoi yleispelaajan paikalla 14 pistettä tarkan vastaanottopelin lisäksi. Toinen yleispelaaja Nuutti säesti hyvin 13 pisteellään. Siniset varmisti näin turnausvoiton erin 6-0.

Päätösottelussa oli jaossa turnauksen kakkossija ja sen myötä paikka E-poolissa. Avauserässä Mustat antoi vastustajalle peräti 11 pistettä omilla virheillään, mutta selkeä paremmuus aloitus-vastaanottopelissä takasi kuitenkin erävoiton 25-19. Toisessa erässä hyökkäsvirheiden määrä saatiin pudotettua alle puoleen ja erä oli selvää Mustien hallintaa 25-11. Sarjasijoitusten ratkettua kolmanteen erään lähdettiin hiukan muutetulla kokoonpanolla ja pelaajarooleilla. Erä etenikin tasaisesti johtoaseman vaihdellessa joukkueiden välillä aina 17-17-tilanteeseen asti, kunnes Kaapron syöttöputki vei Mustat 22-17-johtoon ja lopulta erävoittoon 25-20. Markus keräsi kahteen erään 10 pistettä. Elias säesti kovilla laitahyökkäyksillään 7 pisteen arvoisesti ja Miro keskipelaajana 6 pisteellä.

Molemmat VanLen joukkueet siis nousevat E-pooliin, jossa jatkavat pelejään joulutauon jälkeen tammikuun turnauskierroksella.