B-poikien sarjakausi käyntiin Puistolassa

29.9.2018

Sarjakauden avaavaan tasonmittausturnaukseen VanLen B-pojat lähtivät kahdella tasavahvalla joukkueella, jotka on nimetty seuran värien mukaan nimillä "Mustat" ja "Siniset". Isäntäjoukkue PuMa Volleyn lisäksi mukana oli Etelän alueen neljäskin B-poikajoukkue Haminan Arsi, joten asetelmia haettiin samalla jo maaliskuun aluemestaruusturnausta silmällä pitäen.

Avausottelussa Mustat kohtasi turnauksen voittajasuosikin PuMa Volleyn. Kauden avauksen jännitys näkyi molempien joukkueiden otteissa runsaana virhemääränä. Rohkean hyökkäyspelin siivittämänä Mustat pystyi ensimmäisessä erässä roikkumaan parin pisteen tuntumassa aivan erän loppuhetkille saakka, mutta joutui taipumaan 22-25. Toisessa erässä isännät eivät enää omilla virheillään antaneet ilmaisia pisteitä, vaan jyräsivät kovemman syöttö- ja hyökkäysvoimansa turvin erävoittoon 11-25. Ensimmäistä kertaa käytössä ollut sähköinen pöytäkirja kertoo, että PuMan kovaa torjuntaa vastaan joukkueesta eniten pisteitä teki Markus viidellä onnistumisellaan.

Sinisten avausvastustajana oli Arsi, joka aloitti ottelun vahvasti johtaen avauserää jo 9-16. VanLekin sai hyökkäyspelinsä käyntiin, mutta ero säilyi 16-22-tilanteeseen saakka. Sitten Siniset esittivät Samuelin ja Nuutin syöttövuoroilla mahtavan nousun tasoihin 23-23 ja lopulta jatkopalloilla erävoittoon 26-24. Erän ryöstön tuoman itseluottamuksen turvin Siniset hallitsi toista erää alusta lähtien ja vei sen lopulta 25-19. Nuutti kirjautti pöytäkirjaan 10 pistettä.

Seuraavana olikin vuorossa VanLen joukkueiden keskinäinen kohtaaminen. Tasaisen alun jälkeen Siniset vei ensimmäisen erän selkeästi 19-25. Mustat taas hallitsi toista erää vieläkin selvemmin ja voitti sen 25-16. Ratkaisevassa kolmannessa erässä Mustat hallitsi alkua, mutta Siniset kiri johtoon juuri ennen puoltenvaihtoa eikä luopunut enää johtoasemasta. Mustien hyvästä loppukiristä huolimatta Siniset kuittasi otteluvoiton 13-15-erävoitolla. Joukkueidensa kovimmat pistenikkarit olivat Mustista Tyko (10) ja Sinisistä Nuutti (14).

Päätöskierroksella Mustat oli Arsia vastaan alakynnessä heti alusta lähtien ja hävisi avauserän 19-25. Toinen erä oli tasaisempi ja kumpikin joukkue oli vuorollaan pisteen pari edellä. VanLe pääsi vielä tasatilanteeseen 22-22, mutta Arsi oli lopussa vahvempi 23-25. Markus kasvatti tässä ottelussa pistesaldoaan 10 pisteellä.

Turnausvoiton ratkaisseessa ottelussa Siniset oli aseeton PuMaa vastaan. Lähes virheettömästi ja kovalla kädellä hyökkäneet isännät veivät molemmat erät selvästi 16-25 ja 14-25. Nuutti pystyi viiden pisteen saaliiseen, mutta muilta PuMan ulottuvan torjunnan ohittaminen onnistui vain satunnaisesti.

Tasonmittausturnausten tulosten perusteella joukkueet sijoitetaan poolikaavioon, jossa sarjaa jatketaan seuraavat viisi kierrosta aina hiihtolomaan asti. Turnausvoittajana PuMa aloittaa poolipelit C-poolista, kun taas kakkoseksi sijoittunut VanLe Siniset pelaa D-poolissa. Arsi ja VanLe Mustat kohtaavat kahden viikon kuluttua uudelleen F-poolin turnauksessa.

Turnaus oli samalla ensimmäinen VanLen paidassa viidelle Blues Volleysta siirtyneelle pelaajalle, joista suurin osa on vielä C-ikäisiä. Myös monelle pidempään VanLessa pelanneelle kyseessä oli tulikaste B-poikien sarjassa. Tuloksia tärkeämpää olikin saada uudet pelaajat ajettua sisään uuteen sarjaan ja joukkueen pelisysteemiin. Tämä onnistui hyvin ja usealta pelaajalta nähtiin hienoa venymistä ja kasvamista aiempaa vaativampaan pelitasoon. Molempien joukkueiden kokeneemmat pelaajat kannattelivat joukkueitaan hoitamalla isoa tonttia erityisesti vastaanotossa, passipelissä ja hyökkäyksessä.