Bluella ja Whitella onnistuneet päätösturnaukset
8.4.2018
C-tyttöjen sarjassa pelaa Suomessa kaikkein eniten joukkueita ison kentän pelissä. Joukkuemäärä on ainakin viimeiset kolme vuotta ollut reilut 130, tänä vuonna lopulta 137. Kaksi näistä joukkueista oli meidän, Blue ja White. Näin laajassa sarjassa tasoeroja toki löytyy mutta erittäin fiksun ja pelaajille sekä heidän kehitykselleen ystävällisellä sarjajärjestelmällä taataan kaikille hyvät pelit lähes alusta loppuun. Tänä vuonna etukäteissuunnittelu tasoturnauksien sijoittumisten suhteen ei toiminut ihan niin hyvin kuin aiemmin mutta ennen pitkää joukkueet olivat joko nousseet tai laskeneet järjestelmässä tasolleen. Meillä hommat osuivat kohdilleen alusta asti. Blue taisteli koko kauden joko voittaen kakkossarjan kärkipoolin (F) tai häviten tiukasti 1-sarjan alemmassa poolissa (E) pysymisen tai jopa nousemisen D-pooliin. Lähes kaikissa tilanteissa yhden 2-1 tappion kääntäminen voitoksi olisi muuttanut tilannetta radikaalisti. Mutta voittajia voi pelissä ja turnauksessa olla vain yksi ja itse kykenimme siihen vain 2-sarjassa ja aivan viimeisessä sijoitusturnauksessa, josta otteluraportti omilla sivuillamme. Kuten raportissakin todetaan, kauden tavoitteet sekä pelillisesti että tuloksellisesti saavutettiin (30-40 joukkoon ja aluemestaruuden osalta finaaliturnauspaikka) mutta unelmia ei. Pienellä lisätaidolla tai tuurilla jopa kamppailu finaaliturnaukseen pääsystä (=sijat 1-28) olisi ollut mahdollista mutta toisaalta: edellämme sarjataulukossa on voittamistamme joukkueista vain VaLePa03 (19.) ja Karkkila (35.) ja näille joukkueille kauden aikana ehdimme myös hävitä. Ollaan siis tyytyväisiä tähän ja jatketaan harjoittelua yhtä ahkerasti kuin tähänkin asti. Whitessa pelasi useampi tyttö ensimmäistä kauttaa ylipäänsä tai ensimmäistä kautta isolla kentällä. Peli kehittyi ja eteni hurjasti kauden aikana ja lopputuloksena loistava 87. sija Suomen C-tyttöjen lentiskartalla. Tämä ylitti alkukaudesta aiempien vuosien perusteella tehdyt ennakko-odotukset - mahtavaa White! Ensi kauteen lähes kaikki tytöt vanhevat B-tyttöikäisiksi ja saanemme jälleen kaksi joukkuetta jalkeille uutta ikäluokkaa valloittamaan. *** Suomen mestaruuden vei Maskun Katajan 1-joukkue Kuortaneen Lentopallon antaessa heille kovan vastuksen, pronssia Vilppulalle, neljänneksi Orivesi. Tämä nelikko kuvastaa hyvin Lounais-Suomen vahvaa asemaa lentopallossa junioripuolella. Etuna heillä kuusikkopeliin siirtyminen jo D-ikäisinä, kun massaa on niin paljon enemmän kuin muualla Suomessa. Ainut eteläisen Suomen edustaja finaaliturnauksessa oli Puma Helsingistä, joka taistelikin upeasti viidenneksi ennen Rovaniemen Woman Volleytä. Lopputurnaus.
|