B-pojat ensimmäistä kertaa voiton makuun
17.3.2018
B-pojat pelasivat lauantaina välieräkierroksen turnauksessa Forssan hulppeassa Feeniks-urheilutalossa. Kevätkauden kahdessa aiemmassa turnauksessa erävoitoitta jäänyt VanLe pystyi tällä kertaa voittamaan peräti kolme erää kahdeksasta ja sijoittui viiden joukkueen turnauksessa kolmanneksi. Ennakko-odotuksia paremman tuloksen myötä VanLe pääsee huhtikuun finaalikierroksella pelaamaan sijoista 19-24. Avausottelussa PuMa Volleyn joukkue kuritti VanLen vastaanottoa monipuolisella syöttövalikoimallaan. Painavien hyppyleijojen välissä tuli taktisia sijoituksia kentän rajojen tuntumaan. Ässäsyöttöjen mentyä vastustajalle 2-9 ei VanLella juuri ollut aseita taistella erävoitoista, vaan pöytäkirjaan kirjattiin tylyt lukemat 0-2 (9-25, 19-25). Toisen ottelun vastustaja VaLePa 2 oli aiemmissa kohtaamisissa ollut niskan päällä, mutta ei tällä kertaa esittänyt läheskään parasta peliään. VanLe haistoi mahdollisuutensa voittotilin avaamiseen. Ensimmäisessä erässä VaLePa pystyi vielä terästäytymään erän loppuhetkillä ja viemään sen 19-25. Toisessa erässä VanLe kuitenkin otti komennon heti alusta lähtien ja vei sen murskalukemin 25-10. Ensimmäisen erävoiton juhlintaan ottelu myös päättyi, sillä viiden joukkueen turnauksissa ei pelata kolmansia eriä. Erävoitot siis jaettiin 1-1. Kolmannessa ottelussa kohdattiin isäntäjoukkue Koijärven Kunto, joka vielä tammikuun turnauksessa oli ollut suorastaan murskaavan ylivoimainen. Nyt osat vaihtuivat ja VanLe hallitsi molempia eriä alusta loppuun. Vastaanottopelissä oli edelleen toivomisen varaa, mutta runsailla syöttövirheillään KoiKu päästi nostajamme pälkähästä. VanLen syöttö sen sijaan kulki erinomaisesti: 8 ässää ja vain 5 virhettä. Ensimmäinen B-sarjan otteluvoitto kirjattiin lukemin 2-0 (25-17, 25-18). Päätösottelu oli taistelua paitsi Korian Pontta myös väsymystä vastaan, olihan kyseessä neljäs peräkkäinen ottelu ilman kunnon taukoa. Tappiolukemista 17-25 huolimatta ensimmäinen erä oli VanLelta mukiin menevää peliä, parin vuoden ikäero joukkueiden välillä vain väistämättä näkyi verkolla. Toisen erän alku sen sijaan näytti siltä, että VanLen poikien polttoaine alkoi olla lopussa. Ponsi eteni nopeasti yli kymmenen pisteen johtoon, mutta sortui sitten helppoa voittoa odotellessaan kikkailuun ja sen myötä hyökkäysvirheisiin. VanLe sai piste-eron kaventuessa hengen päälle ja iski rohkeasti kovaakin torjuntaa vastaan. Ponsi pystyi lopulta ratkaisemaan erän 23-25 passarin hyökkäyksellä toisesta kosketuksesta. PuMa ja KorPo olivat turnauksessa selvästi omassa kastissaan eivätkä hävinneet muille joukkueille erääkään. Keskinäisen ottelun päätyttyä 1-1 ratkaistiin turnausvoitto vertaamalla eräpistesuhteita. Tässä vertailussa PuMa oli kymmenen pisteen verran parempi. VanLen kolme erävoittoa VaLePan kahta ja KoiKun yhtä erävoittoa vastaan takasivat sille turnauksen kolmossijan. Sarjan loppusijoitusten kannalta tämä oli tärkeää, sillä turnauksen kolme parasta pelaavat huhtikuun päätöskierroksella sijoista 19-24 pohjoislohkon kolmen parhaan kanssa. VaLePa ja KoiKu jäävät pelaamaan sijoista 25-29 pohjoislohkon viimeisten kanssa. |