C-pojat jäivät niukasti ulos SM-välieristä

17.2.2018

Hiihtolomaviikko alkoi VanLen C-poikien ykkösjoukkueen osalta pettymyksen nieleskelyllä, kun ulottuvilla ollut paikka SM-välierissä Suomen 18 parhaan joukkueen joukossa karkasi käsistä ratkaisevassa turnauksessa Tampereella. LP Kangasala, Rantaperkiön Isku ja Lempäälän Jyry veivät jaossa olleet kolme välieräpaikkaa ja jättivät VanLen kisaamaan alemmista sijoituksista sarjan kahdella päätöskierroksella.

Ennen viimeistä poolikierrosta A-, B- ja C-poolien 12 joukkuetta olivat jo varmistaneet paikkansa välierissä. Viimeiset kuusi paikkaa olivat jaossa kahdessa D-poolin turnauksessa Liperissä ja Tampereella. Kummankin turnauksen kolme parasta pääsisivät vielä kisaamaan sijoista 1-18, kun taas neljänneksi jääneiden kohtalona olisi pelata sijoista 19-30 E-poolin joukkueiden ja F-poolin parhaiden kanssa.

Ensimmäisessä ottelussa Lempäälän Jyryn ykkösjoukkue "Vesanen" pystyi vaikeilla hyppyleijoillaan saamaan VanLen vastaanoton hajalle toistuvasti ja vei ottelun ässäsyötöt nimiinsä 3-9. Tämä oli ensimmäinen kerta koko kauden aikana, kun VanLen pojat hävisivät tämän pelin osa-alueen. Kun vielä syöttövirheitäkin tuli ensimmäisessä erässä aivan liikaa, löi Jyry taululle tylyt lukemat 16-25. Toiseen erään VanLe paransi peliään selvästi ja johto vaihteli erässä useita kertoja puolelta toiselle. Erä ratkesi lopulta vasta jatkopalloilla 25-27 Jyrylle, joka siis vei ottelun nimiinsä suoraan kahdessa erässä.

Toisessa ottelussa isäntäjoukkue Rantaperkiön Iskun joukkue antoi VanLen pojille oppitunnin kenttäpuolustuksesta. Monta kertaa Isku pystyi puolustamaan Nuutin ja Markuksen kovatkin pommit peliin ja usein myös kääntämään vastahyökkäykset pisteiksi, kun kevyemmätkin hyökkäysratkaisut jäivät liian usein VanLen kenttään. Toki VanLen hyökkäys ajoittain tuotti tulostakin ensimmäisestä ottelusta parantuneen vastaanoton tarjotessa passareina vuorotelleille Samulle ja Santerille paremmat eväät pelinrakenteluun. Silti voitto meni Iskulle luvuin 0-2 (21-25, 22-25).

Viimeisessä ottelussa LP Kangasalan yleispelaajakaksikko piinasi VanLen vastaanottoa kierrehypäreillään ja pääsi alussa selvään johtoon. Toinen heistä vielä hyökkäsi yli 190-senttisen vartensa tuoman ulottuvuusylivoiman turvin toistuvasti VanLen torjunnan yli. VanLe kuitenkin esitti nyt turnauksen parasta peliään ja taisteli erävoitosta jatkopalloille asti, mutta hävisi 24-26. Toisessa erässä vastustajaa ei enää päästetty karkuun, vaan nyt nähtiin tehokasta syöttöpeliä myös VanLen puolelta. Samoin hyökkäyksessä tehtiin rohkeita ja onnistuneita ratkaisuja. VanLe suorastaan dominoi toista erää ja vei sen 25-14. Ratkaisevassa kolmannessa erässä palattiin jälleen avauserän asetelmiin. Jälleen kovan syöttöpelin ansiosta LP Kangasala pääsi heti alussa selvään johtoon ja sen myötä juhlimaan erävoittoa 9-15 ja samalla koko turnauksen voittoa puhtaalla pelillä.

Harmittavasti paras esitys joukkueelta nähtiin juuri sitä joukkuetta vastaan, jonka voittamiseen hyväkään peli ei lopulta riittänyt. Kahta muuta vastustajaa vastaan joukkue jäi parhaasta tasostaan juuri sen verran, että tiukat erät kääntyivät vastustajille. Hiihtoloman jälkeen joukkueella on seuraavana vuorossa Etelän alueen aluemestaruusturnaus. Valtakunnallisessa sarjassa jäljellä on vielä kaksi turnausta, joissa ratkeaa joukkueen lopullinen sarjasijoitus.