Etelän pojille pronssia C-aluejoukkueiden SM-kisoista, tytöt neljänsiä

19.9.2017

Etelän poikien pronssituuletukset
Etelän poikien pronssituuletukset

Lentopalloliiton viiden alueen C-junioreista kootut joukkueet kisasivat viikonloppuna aluejoukkueiden Suomen mestaruuksista Joensuussa. Kaikki ottelut pelattiin hulppeassa Joensuu Areenassa, jonne järjestäjät olivat pystyttäneet yhteensä seitsemän pelikenttää 20 joukkueen käyttöön. Etelän alueen joukkueissa oli mukana yhteensä peräti 9 VanLen C-junioria.

Poikien finaalissa Lounas 1 kaatoi Idän ykkösjoukkueen erin 2-0. Etelä 1 nappasi hienosti kolmostilan voittamalla pronssiottelussa Lännen ykkösjoukkueen erin 2-0. Etelä 1 riveissä pelasivat Markus Åström yleispelaajana, Nuutti Moilanen yleispelaajana ja hakkurina sekä Samuel Vainio liberona. Kaikki kolme olivat mitaliotteluissa aloitusseitsikossa. Etelän kakkosjoukkue sijoittui turnauksessa yhdeksänneksi kaatamalla päätösottelussa Pohjoisen kakkosjoukkueen erin 2-1. Joukkueessa pelasivat Santeri Askola yleispelaajana, Miro Vauhkonen hakkurina, Kaapro Nummi keskitorjujana ja Samu Pulkkinen liberona.

Myös tyttöjen sarjaa hallitsi odotetusti Lounas. Finaalissa nähtiin Lounais-Suomen paikalliskamppailu, jossa ykkösjoukkue oli selkeästi kakkosjoukkuetta parempi erin 2-0. Pronssiottelussa kohtasivat poikien tapaan Länsi 1 ja Etelä 1. Voittajaksi selviytyivät Lännen tytöt niukasti 2-1. Näin Etelän ykkösjoukkueen sijoitukseksi tuli neljäs. VanLen tytöistä joukkueessa pelasivat Aino Ostrovskij hakkurin paikalla ja Saana Katajamäki keskitorjujana. Kakkosjoukkueen sijoitukseksi tuli lopulta kymmenes, kun päätösottelussa Itä 2 vei ratkaisevan kolmannen erän niukimmalla mahdollisella erolla 15-13.

Tulokset, pojat
Tulokset, tytöt
Videokuvaa turnauksesta, mm. poikien pronssiottelu ja palkintojen jako
Lisää videokuvaa, mm. tyttöjen pronssiottelu