C-pojat päättivät kautensa Power Cupiin

11.6.2017

VanLen C-pojat pelasivat Power Cupissa kotikentällään Vapaalanaukeella. Kymmenestä ottelusta kertyi neljä voittoa ja tsemppisarjan 18. sija.

C-pojat ovat jo kuukauden verran harjoitelleet seuraavaa kautta varten laajennetulla ryhmällä, jossa ovat mukana myös ensi kaudeksi D-pojista C-ikäluokkaan siirtyvät sekä muista seuroista VanLeen tulleet pelaajat. VanLen yhdessä muiden pääkaupunkiseudun seurojen kanssa järjestämä Fortum Power Cup toi neljän päivän ajaksi tervetullutta vaihtelua peruskuntokauden puurtamiseen. C-poikien sarjat pelattiin Vapaalanaukeen hiekkakentällä. Sateisen avauspäivän jälkeen loput kolme päivää saatiin pelata aurinkoisessa säässä, eikä tuulikaan haitannut liikaa.

Koska harjoittelun tähtäin on jo seuraavan talven sarjakaudessa, ulkopelaamista oli harjoiteltu vain yhden harjoituksen verran, joka sekin jäi vajaaksi tihkusateen yllyttyä kaatosateeksi. Tämä näkyi torstain ja perjantain alkulohkon peleissä, joissa hyvien suoritusten lomaan mahtui vastustajien syöttöputkia, joita ei vain saatu ajoissa poikki. Parikin tiukkaa erä hävittiin jatkopalloilla, vaikka itselläkin oli jo ollut useita eräpalloja. Viidessä pelissä tilille kertyi lopulta vain yksi erävoitto ja lohkon jumbosija. Lauantain jatkolohkoon lähdettiin siis pelaamaan sijoista 17-24.

Lauantaina sitten voittotili saatiin auki heti aamulla ja voittotahti jatkui läpi päivän. Jatkolohko voitto irtosi puhtaalla pelillä ilman erätappioita. Päivän kohokohta oli pääsy pelaamaan urheilupuiston Fortum Tutor -areenalle YouTube-livelähetykseen. Kamera innosti pojat koko turnaukseen parhaaseen esitykseen ja ylivoimaiseen voittoon Kauhajoen Karhusta 25-6, 25-11.

Sunnuntaina pelattiin sijoista 17-20. Pitkä turnaus alkoi jo painaa jaloissa ja välieräottelu alkoi todella heikosti. Ensimmäisen erän tappion jälkeen joukkue kuitenkin kokosi itsensä ja taisteli 2-1-voiton Outokummun Partiosta. Turnaus päättyi otteluun sijoista 17-18 ja vastuun asteli eilen löylytetty Kauhajoen Karhu. Ilman YouTube-kameraa käytynä ottelu olikin tällä kertaa huomattavasti edellistä tasaisempi. Tasaisen väännön jälkeen ottelu päättyi 2-1-tappioon.

VanLen loppusijoitukseksi C-poikien tsemppisarjassa tuli näin 18. Supersarjan 22 joukkuetta huomioiden kokonaissijoitus oli siis 40., mikä vastaa suunnilleen joukkueen sijoitusta talvikauden sarjassa. Toki Powerissa oli mukana suomalaisjoukkueiden ohella neljä kovaa virolaisjoukkuetta, joista Selver Spordikool 1 voittikin supersarjan. Hopeaa otti VaLePa 1 ja pronssia toinen virolaisjoukkue SK Tats. Tsemppisarjan voiton vei naapuriseura PuMa Volley voittamalla finaalissa Nurmon Jymyn, joka pronssille pelanneen Liperi Volleyn tavoin voitti VanLen alkulohkossa.

Power Cupiin päättyi myös kauden 2016-17 VanLen C-poikajoukkueen kausi. Yhdeksikkö kehittyi huimasti kauden aikana sekä yksilöinä että joukkuepelin osalta. Suurimmalle osalle kausi oli ensimmäinen isolla kentällä. Ja aiemmin isolla kentälle pelanneillakin rooli joukkueessa oli huomattavasti edellistä kautta suurempi, joten kasvun paikka tämä kausi oli kaikille, valmennus mukaan lukien. Tästä on hyvä ponnistaa ensi kauteen.