D-pojat aluesarjan turnauksessa Järvenpäässä

9.4.2017

Aluesarja 25.3 Järvenpää


Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui yksi kovimmista seuroista, Vilepa Black. Ensimmäinen erä meni pojilta selkeästi tunnustellen, ja erä kirjattiin lopulta 25-7. Toinen erä oli pojilta parasta peliä, mitä minä olen nähnyt. Pojat laittoivat parasta esiin, Artur torjui palloja vastustajan varpaille. Taistelu ei ihan riittänyt vaan tulos kirjattiin lopulta 25-16. Tuomarikaan ei ollut meidän puolella, selkeät kolme pistettä riistettiin pojilta. Kysymys kuului sallitaanko täällä " koppipallot".


Seuraavassa pelissä vastaan asettui BV Hurrikaanit ja ensimmäinen erä kirjattiin vastustajalle 25-15. Pojilta tuli 15 räikeätä virhettä omissa suorituksissa, ajatus ja keskittyminen ei ollut omassa suorituksessa. Hurrikasnit saivat omilla suorituksilla vain 10 pistettä. Erätsuolla painotin poikia keskittymään suorituksiin, eikä vaan mennä ja huitasta palloa. Toisessa erässä virheiden määrä melkein puolittui, enää 9 virhettä. Se ei kuitenkasn auttanut siivittämään erävoittoon, tulos kirjattiin lopulta 25-23. Pojat kuitenkin taistelivat loppuun asti. Järvenpään saattohyökkäykset olivat myrkkyä meille.


Kolmannessa pelissä vastasn asettui PuMaBoy. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, tehtiin virheitä puolin sun toisin. Meidän pojat tekivät valittevasti pari liikaa (8). Erä kirjattiin lopulta vastustajalle 26-24. Toisessa erässä peli lähti jo kulkemaan, saatiin pidettyä virheet minimissä (5). Taistelimme erän loppuun asti ja voitimme sen 25-22. Olikohan jännitystaso liian korkea kun aloitimme kolmannen erän? Puolessa välissä tulos oli jo 8-1 vastustajalle. Puolenvaihtokaan ei tuonut sitä tarvittavaa rentoutta peliin, tai toi liikaa, kun erä kirjattiin lopulta 15-4. 10 syöttövirhettä erää kohden on aivan liikaa.
Joukkueessa pelasivat tällä kertaa Joona, Artur,Okko, Pyry, Petteri ja Matias.