D-poikien kauden avausturnaus takana
6.11.2016
D-poikien aluesarjan joukkue avasi kautensa lauantaina 5.11. Vihdissä Kauden avausturnaukseen lähdettiin hieman jännittynein mutta innokkaalla mielellä. Vihdoinkin päästään pelaamaan. Luvassa oli kolme ottelua, joista ensimmäisessä vastassa oli Vihti Yellow. Lämmittelyn aikana jo kävi selväksi, että pelistä ei tulisi helppo vaan pitäisi pelata tosissaan. Hyvällä otteella lähdettiin liikkeelle ja hetki pelattiin hyvää, tasaista peliä keltaisia vastaan. Erän voitto meni kuitenkin selvin luvuin 25-13 Vilepalle heidän ollessa varmempia pelissään tehden vähemmän virheitä. Toinen erä alkoi samaan tapaan, mutta pääsimme vielä tasoihin kymmenen pisteen tietämillä. Tämän jälkeen Vilepa kuitenkin napsi pisteitä tasaiseen tahtiin voittaen toisenkin erän ja samalla koko pelin 2-0. Pelistä ei jäänyt kuitenkaan kovin huono fiilis, vaan pojat pelasivat reipasta ja melko rentoa peliä tällä kertaa parempaa joukkuetta vastaan. Päivän toinen ottelu ei sujunut odotusten mukaisesti. ViLePa Black paransi otteitaan erän lopussa ahdistaen poikia melkoisesti, mutta pojat pitivät pitansa ja erä VanLelle 25-22. Toisessa erässä ei käynyt niin hyvin, oma peli oli melko sekavaa eikä peli-iloa tuntunut löytyvän. Missään vaiheessa ei oikein päästy omalle tasolle pelaamaan omaa peruspeliä. Odoteltiin vastutajan virheitä eikä tehty omia pisteitä. Black voittikin toisen erän 25-19. Viimeisessä erässä päästiinkin sitten jännittämään. Erä lähti hienosti käyntiin, mutta jotenkin vastustajat sitten saavuttivat kuuden pisteen johtomme ja menivät kuin menivätkin lopulta ohi vieden ottelun nimiinsä 2-1 (19-25, 25-22, 15-12). Tämä jos mikä jäi pelaajia ja valmentajaa harmittamaan sillä se olisi ollut voitettavissa. Viimeiseen peliin vastustajaksi asettui PuMaBoy. Ehkä vielä edellisen pelin harmittava tappio muistissa, ensimmäisen erän vei PuMa 25-18. Ei oikein saatu taistelutahtoa ja tsemppiä päälle missään vaiheessa. Erätauolla päätettiin laittaa ne asiat kuntoon ja se päätös piti pelin loppuun asti. Oli hienoa seurata miten peli parani koko ajan ja alettiin olla jo omalla hyvällä tasolla taas. Peli ansaitusti VanLelle 2-1 (18-25, 25-22, 15-8). Seuraava aluesarjan turnaus pelataan Karkkilassa 26.11.
|