VanLe Moukarit jatkoi hyviä otteita

6.2.2016

Kevätkaudeksi uutena joukkueena D-poikien tiikerisarjaan ilmoittautunut VanLe Moukarit jatkoi lauantaina pelejään Järvenpäässä. Tuomisina kolmesta ottelusta oli kaksi voittoa. Kahden turnauksen jälkeen Moukarit on seitsemän joukkueen sarjassa peräti kolmantena.

VanLe Moukarit matkasivat aamuntunteina kohti Järvenpäätä. Aamun ensimmäisessä pelissä pojat kohtasivat BV Hurrikaanit. Ensimmäinen erä oli tiukkaa taistelua. Toinen erä kääntyi selvemmin Hurrikaaneille. Ottelu päättyi 2-0 (25-21, 25-10).

Pienen lepotauon ja tankkauksen jälkeen pojat palasivat sisukkaina kentälle. Vastaan asettui KoVe. Pojat muistivat joukkueen BSJ-turnauksesta ja päättivät laittaa parastaan. Tiukan taistelun jälkeen pojat voittivat ottelun 2-1 (25-18, 18-25, 15-3). Poikien minimitavoite oli täytetty.

Viimeisessä pelissä vastaan asettui Arsi. Pojat olivat täpinöissään edellisestä voittopelistä ja alkuun näytti jo siltä että peli on meidän hallussa. Jännittävän ensimmäisen erän jälkeen poikien kädet olivat hiessä ja tärisivät, voitontahto oli kova. Kolmannessa erässä kaikki tahtoivat olla ratkaisijoita. Pallo lensi verkon yli aina ensimmäisellä kosketuksella. Ottelun päätyttyä oli tunne, että oltaisiin voitettu maailmanmestaruus, pojat tanssivat ja pyörivät kentällä. Ottelu päättyi 1-2 (27-25, 22-25, 9-15).