VanLe Tykit avasi kautensa Puistolassa

25.10.2015

D-poikien aluesarjan avausturnaus pelattiin Puistolassa lauantaina. VanLe Tykit otti turnauksessa kaksi voittoa ja kärsi yhden tappion.

Ensimmäisessä ottelussa näkyi vielä kauden alun jännitys, ja vasta toisessa erässä Tykkien pelin alkoi kulkea. Vastuskin oli kovinta mahdollista luokkaa eli toissakaudella E-poikien aluemestaruuden suvereenisti voittanut Haminan Arsin -03 syntyneiden joukkue. Arsi voitti ottelun 2-0 (25-17, 25-22).

Toisessa ottelussa päästiin jo voiton makuun, kun PuMa Titan kaatui selvin numeroin 2-0 (25-13, 25-12).

Viimeisessä ottelussa tuli vastaan PuMan ykkösjoukkue Nucl34R, joka edellisessä ottelussaan oli onnistunut yllättämään Arsin joukkueen. PuMa aloitti vahvasti myös VanLea vastaan ja vei ensimmäisen erän 25-19. Toiseen erään VanLe kuitenkin löysi taisteluvireen ja vei sen ylivoimaisesti 25-10. Ottelu huipentui kolmanteen erään, johon VanLe sai mainion alun ja johti puoltenvaihdossa jo 8-2. PuMa kuitenkin kiri eron kiinni ja tilanteessa 13-13 otteluvoitto oli kumman tahansa otettavissa. VanLen poikien kantti piti tiukassa paikassa loistavasti ja turnaus päättyi voittojuhliin lukemin 15-13.

Seuraavan turnaukseen kahden viikon kuluttua Haminassa kolme kärkijoukkuetta lähtevät tasapisteistä voittojen mentyä ristiin.